ETUSIVU TIETOA KYLÄSTÄ PALVELUT YRITYKSET KUVAGALLERIA OTA YHTEYTTÄ


Kuvat 2008

Tekonurmikenttä vihiittiin käyttöön

Hakojärven koulun uusi tekonurmikenttä vihittiin käyttöön torstaina 22.5.2008 klo 18:00.


Hakojärvi näkyy Alavudella. Kuvassa APV:n hakojärveläisvahvistukset


Tekonurmikenttä-hanke etenee aikataulussa

Hakojärven koulu saa uuden tekonurmipohjaisen pallokentän. Hanke rahoitetaan Töysän kunnan budjetista,
mutta kylä osallistuu kuluihin sillä, minkä se parhaiten osaa: Talkootöillä. Ensimmäinen talkoopäivä järjestettiin
Hakojärven koulun pihassa lauantaina 5.4. Satavuotiaat, osin lahot koivut väistyivät uuden kentän tieltä ja
roskapisteet siirrettiin uuteen paikkaan.




Tiistaina 15.4. alkoivat maansiirtotyöt. Kivinen tanner antautui hevosvoimien edessä. Heikki Hautalahti kaivurin
ja Jari Juppo traktorin puikoissa maansiirtotöissä.



6 traktoria oli ajamassa hiekaa; Heikki Hautalahti, Jari Juppo, Kimmo Lehtomäki, Tero Kallioniemi, Juhani ja
Juha-Matti Hakojärvi sekä Jaakko ja Timo Harju. Ahti Haapa-aho kuormasi kärryt hiekkamontulla. Kenttää tasoitti
traktorilla Pekka Orpana.

Riku ja Markus salaojitustöissä.


Torstaina 17.4. saapuivat pallokentän laidat ja muut osat Rovaniemeltä saakka. E.Tiensuu Ky:n kurotin oli tarpeeseen
kuorman purkutöissä.

Lauantaina 19.4. oli vuorossa kentän korkeuksien mittaaminen. Kentän pitää olla vatupassissa. Sitä varmistivat etukäteen
laserpassi ja osaavat talkoomiehet. Juhani Haaparanta ja Timo Rinta-aho merkitsivät korkeusmitat hiekka- ja sorakerroksia
varten.



Maanantai 21.4. oli talkoiden kallein päivä. Kaikki murskeet ja kivituhkat ajettiin kentälle. Heikki Hautalahti tasoittivat
murskeen ja kivituhkan oikeaan korkeuteen, sitten TET-harjoittelijat Mikko Lehtomäki ja Jonne Haapa-aho tiivistivät massat
täryllä. Kun vielä Heikki Myllymäki toi paloautolla 10 000 litraa vettä kentälle, niin hiekat asettuivat oikealle tasolle. Terho
Riiho ajoi murskeet ja kivituhkan, Heikki Hautalahden levittäessä kaivinkoneella ne merkkien mukaisesti oikealle korkeudelle.
Tiistaille jäi vielä kivituhkan tasoitus.